
Luodon kunta hakee kunnanjohtajaa
Luodon kunta, 365 saarta elinvoimaa, hakee
KUNNANJOHTAJAA
Luodon kunta on menestyvä ja viihtyisä kunta hyvinvoivalla alueella, joka tarjoaa asukkailleen hyvin toimivia palveluja.
Luoto on noin 6 000 asukkaan kasvava kaksikielinen kunta Pohjanmaalla. Kunta on viime vuosina panostanut nuoreen väestöönsä ja kuntalaisten hyvinvointiin. Luodon kunnassa on hyvä työllisyystilanne ja rikas elinkeinoelämä.
Kunnanjohtajana vastaat kunnan toiminnasta ja taloudesta yhteistyössä luottamushenkilöiden ja muun henkilöstön kanssa. Työtehtäviisi kuuluu myös edunvalvonta ja elinkeinoasiat. Vastuualueenasi on kehittää kuntaa kunnanvaltuuston laatiman strategian mukaisesti. Kuntakonserniin kuuluu myös 3 tytäryhtiötä.
Menestyäksesi Luodon kunnanjohtajana sinun tulee olla kehitys- ja tuloshakuinen, yhteistyökykyinen, sitoutunut ja kommunikatiivinen. Johtajana sinulla on oltava kyky hahmottaa kokonaisuuksia ja ajaa kunnan etua.
Kunnanjohtajan viran kelpoisuusvaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto, erinomainen ruotsin kielen suullinen ja kirjallinen taito sekä hyvä suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito.
Kunnanjohtajan virka edellyttää hyvää tuntemusta julkishallinnosta ja strategisesta johtamisesta, talousosaamista sekä päätöksentekokykyä. Edellytämme myös vahvoja yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä henkilöstöjohtamisen taitoja.
Toistaiseksi voimassa oleva virkasuhde alkaa 1.6.2025 tai sopimuksen mukaan. Virka täytetään kuuden kuukauden koeajalla. Valitun tulee ennen viran vastaanottamista toimittaa terveystodistus. Valitun kunnanjohtajan kanssa tehdään johtajasopimus.
Haastatteluun kutsutun tulee olla valmis osallistumaan mahdolliseen soveltuvuustestiin. Haastattelut järjestetään viikolla 7-8.
Hakemus ansioluetteloineen, suosituksineen sekä palkkatoiveineen tulee jättää 7.2.2025 klo. 14.00 mennessä sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi, avain: 639323. Lisätietoa tehtävästä antavat kunnanhallituksen puheenjohtajan Robin Sundelin, puh. 050 3307 283 tai kunnanjohtaja Gun Kapténs, puh. 044 0365 123.