Varhaiskasvatussuunnitelma

Varhaiskasvatus on lapsen suunnitelmallisen ja tavoitteellisen kasvatuksen, opetuksen ja hoidon muodostama kokonaisuus, jossa painottuu erityisesti pedagogiikka. Varhaiskasvatus tukee lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista sekä edistää hyvinvointia.

Varhaiskasvatuksen valtakunnallisista tavoitteista säädetään varhaiskasvatuslaissa. Tavoitteet ohjaavat perusteiden sekä paikallisen ja lapsen varhaiskasvatussuunnitelman laadintaa, toteuttamista ja arviointia.

Jokaisella alle kouluikäisellä lapsella on oikeus saada varhaiskasvatusta. Huoltajat päättävät lapsensa osallistumisesta varhaiskasvatukseen. Esikouluopetus on Luodossa osa sivistysosaston/koulujen toimintaa, josta koulujen rehtorit ovat vastuussa.

Mutta esikoulutoiminta on myös osa varhaiskasvatusta ja esikoululaisilla on 6-vuotiaina vielä samat oikeudet kuin varhaiskasvatukseen kuuluvat nuoremmat lapset. Esikouluopetukseen osallistuminen on pakollista 1.8.2015 alkaen.

Opetushallitus varhaiskasvatuksen asiantuntijavirastona laatii ja päättää valtakunnalliset varhaiskasvatussuunnitelman perusteet, joiden pohjalta laaditaan paikalliset varhaiskasvatussuunnitelmat. Päivitetyt valtakunnalliset perusteet on hyväksytty 2021.

Paikallinen varhaiskasvatussunnitelma on laadittu yhteistyössä Uudenkaarlepyyn, Kruunupyyn, Pedersören, Pietarsaaren ja Luodon kanssa. Suunnitelma otettiin käyttöön varhaiskasvatuksessa 1.8.2022.

Täältä löydät myös lyhennetyn version varhaiskasvatuksen suunnitelmasta.